jenniina_lehto_kosmetologi_blogi.jpg

Hei!

Olen Jenniina 34 - vuotias luonnonkosmetiikkaan ja kokonaisvaltaiseen ihonhoitoon erikoistunut kosmetologi. Sivuiltani löydät paljon ideoita, inspiraatiota ja tuote arvosteluja luonnonkosmetiikan meikeistä sekä juttua kokonaisvaltaisesta ihonhoidosta ja -hyvinvoinnista. Toivottavasti viihdyt sivullani!

Vinkkejä perioraalidermatiitin hoitoon

Vinkkejä perioraalidermatiitin hoitoon

Olen täällä blogin puolella muutaman kerran maininnutkin, että kärsin ajoittain perioraalidermatiitista eli suunympärysihottumasta ja ajattelinkin kirjoitella hieman omia kokemuksiani siitä sekä antaa vinkkejä sen hoitoon.

Perioraalidermatiitti on tulehduksellinen ihosairaus ja se oireilee nimensä mukaisesti suun ympärillä ja nenänpielissä sekä joskus sitä voi esiintyä myös silmien ympäristössä. Ihottuma on pientä tiheässä olevaa punoittavaa näppyä ja märkänäppylää ja ihottuma aluetta voi kutista ja kirvellä. Oireet tulevat aaltomaisesti; välillä iho saattaa olla pitkäänkin todella hyvässä kunnossa kunnes oireet lehahtavat yhtäkkiä voimakkaina päälle jostain mystisestä syytä. 

Perioraalidermatiitti kuuluu samaan tautiperheeseen ruusufinnin kanssa ja sitä esiintyy eniten 25-50-vuotiailla naisilla. Taudin aiheuttajaa ei tiedetä, mutta laukaisevina tekijöinä arvellaan mm. olevan atopiataipumuksen, ihon vajavainen läpäisyesteen sekä ihoa ärsyttävien ulkoisten tekijöiden, kuten kosmetiikkatuotteiden. Myös hydrokortisoni- ja muiden kortisonivoiteiden käytön arvellaan olevan laukaseva tekijä. Perioraalidermatiittiin ei ole vielä ainakaan mitään parantavaa hoitoa, mutta oireita pystytään lievittämään.

perioraalidermatiitti.JPG

Minulla on ollut suuriman osan elämääni hyvässä kunnossa iho. Lukiossa minulle alkoi pikku hiljaa tulla enemmän ja enemmän finnejä ja epäpuhtauksia ja ihoni muuttui selvästi rasvaisemmaksi. Lukion loppupuolella minulla oli jo aika pahassa kunnossa iho, mutta aloitettuani e-pillerit ihoni parani melkeinpä saman tien. Seuraavat 10 vuotta ihoni olikin melko täydellinen enkä juuri kiinnittänyt siihen tai sen hoitoon pahemmin huomiota. Edes pillerien lopetus, raskaus ja imetysaika eivät tehneet iholleni mitään, kunnes yhtäkkiä noin viitisen vuotta sitten kesällä ihoni vain räjähti täyteen finnejä. En edes aluksi tajunnut, että samaan aikaan minulle puhkesi myös perioraalidermatiitti, koska oikeita finnejä oli ympäri kasvoja ja pienemmät pod-näpyt suunympärillä ja nenän pielissä sekoittuivat niiden joukkoon.

Aloin tietenkin paniikissa hoitamaan ihoani aivan liikaa ja vaihdoin käyttämäni tuotteet aivan liian peseviin ja tujuihin tuotteisiin, mikä vain pahensi tilannetta. Aloitin samaan aikaan myös kosmetologi opinnot ja kärvistelin tilanteen kanssa puolisen vuotta kunnes kävin ihotautilääkärillä ja sain pod-diagnoosin. Söin lääkärin määräämän lääkekuurin ja ihoni rauhoittuikin sillä melko nopeasti. Valitettavasti perioraalidermatiitti puhkesi uudestaan heti seuraavana kesänä, jonka kanssa taas taistelin noin puolisen vuotta ja koitin saada sitä ilman lääkkeitä pois. Jouduin kuitenkin lopulta taas hakemaan uuden kuurin, joka auttoikin jälleen nopeasti.

Minulla oli tuolloin paljon ongelmia myös vatsani kanssa ja aloin hoitamaan sitä funktionaalisen lääketieteen ravitsemusneuvojan kanssa. Aloitin maidottoman-, gluteenittoman- ja sokerittoman ruokavalion ja aloin hoitamaan suolistoani kuntoon. Elelin taas noin puolisen vuotta ilman podia, kunnes se taas puhkesi seuraavana keväänä. Olin tuolloin juuri etsimässä jotakin luonnonkosmetiikan hoitolasarjaa työpaikalleni, jolloin sattumalta törmäsin Essen ihonhoitosarjaan. Innostuin todella paljon Essen tuotteista ja se osoittautuikin todella toimivaksi sarjaksi perioraalidermatiitin hoidossa.

Olen nyt käyttänyt Essen tuotteita reilu pari vuotta ja ne sopivat minun iholleni todella hyvin. Aloitin ensin Essen Sensitive sarjalla ja saatuani ihoni kuntoon olen siirtynyt käyttämään Essen peruslinjan tuotteita. Ihoni on ollut nämä pari vuotta hyvässä kunnossa. Perioraalidermatiitti näppyjä ilmestyy edelleen silloin tällöin ja iholle tulee välillä sellaisia herkkyyskausia, mutta ne tulevat paljon miedompana eikä semmoisena ärhäkkänä yhtäkkisenä leimahduksena, jota ei saa millään kuriin. 

perioraalidermatiitti.JPG

Uskon että, minun perioraalidermatiittiin ovat auttaneet yhdessä oikeat ihonhoito tuotteet, maidoton- ja gluteeniton ruokavalio sekä parantunut suoliston kunto. Aloin myös käymään suhteellisen säännöllisesti Essen kasvohoidoissa, joissa minulle tehtiin kasvolymfaa, joka rauhoitti selvästi ihoani. Kasvohoidot ovat olleet myös hyvä keino minulle rentoutua ja lievittää stressiä. Stressi on tunnetusti yksi pahimpia ihon-ongelmien aiheuttajia, joten siitä kannattaa yrittää päästä eroon. Olen viime aikoina tehnyt myös itselleni iltaisin lymfahierontaa Gua Sha- kammalla, joka on selvästi rauhoittanut ihoani, tasoittanut ihoni väriä sekä kirkastanut sitä. Lisäksi se rauhoittaa mieltä ja lievittää stressiä, kun sen tekee illalla juuri ennen nukkumaan menoa.

Olen myös huomannut, että ihoa ei saa hoitaa liikaa eikä käyttää liian hoitavia, peseviä ja ihoa aktivoivia tuotteita, sillä silloin iho reagoi heti näpyillä tai iho muuttuu todella herkäksi, punoittavaksi ja helläksi. Kokeilin jossain vaiheessa lääkärin neuvosta ihon pesua saippualla, mikä ei ollut hyvä idea. Varsinkin nyt, kun olen perehtynyt Essen kautta ihon mikrobiomiin, niin en suosittele saippuaa ihonhoitoon. Ihohoito tuotteita ei myöskään kannata vaihdella turhan tiheään. Myös osa öljyistä, kuten kookosöljy, tukkii helposti ihoani ja pahentaa podia, jos käytän sitä kasvoille. Kaikista öljyistä ei kuitenkaan kannata missään nimessä luopua vaan etsiä itselle se sopivin öljy. Itse olen esimerkiksi käyttänyt pitkään Essen Repair oilia, josta tykkään todella paljon.

Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös meikkeihin. Minulla esimerkiksi juurikin kookosöljyä, risiiniöljyä tai kaakaovoita sisältävät meikkivoiteet pahentaa näppyjä, silloin kun niitä on, mutta eivät aiheuta niitä hyvässä kunnossa olevaan ihoon. Parhaiten minulla on toiminut podin aikaan 100 % mineraalimeikkipohja, sillä se ei ole ärsyttänyt ihoani vielä kertaakaan.

Huomasin myös, että minulla perioraalidermatiitti puhkeaa aina loppukeväästä tai kesällä heti, kun aurinko alkaa kunnolla paistamaan ja helteet alkavat. Ilmeisesti minulla auringonvalo jotenkin aktivoi sitä ja helteellä hiki ja tali ärsyttävät ihoa. Usein esimerkiksi salilla tai lenkillä käydessäni näpyt selvästi pahenivat, kun olin hikoillut. Myös suurin osa aurinkovoiteista tukkii ihoani ja lisäävät näppyjä iholla, joten hyvän aurinkovoiteen löytäminen on ollut ongelmallista. Rosaceaahan aurinko pahentaa ja sitä suositellaan välttämään, mutta en itse löytänyt perioraalidermatiitin osalta mitään tutkittua tietoa, että pahentaako aurinko sitäkin. 

Ruokavaliosta vielä sen verran, että olen edelleenkin gluteenittomalla ja maidottomalla ruokavaliolla, mutta sokeria käytän silloin tällöin. Pyrin siihen, että arkena en käytä valkoista sokeria ollenkaan, mutta välillä kyllä herkuttelen jos siltä tuntuu enkä ota siitä stressiä. Minulla on lisäravinteista jatkuvassa käytössä D-vitamiini, probiootit ja omega-3. Käytän myös vaihtelevasti muita lisäravinteita ja tällä hetkellä minulla on käytössä lisäksi sinkki ja kollageeni-jauhe. 

 

Minun vinkit perioraalidermatiitin hoitoon:

- Mahdollisimman miedot, vähäiset ja yksinkertaiset ihonhoitotuotteet. Esimerkiksi oireiden ollessa pahimmillaan käytän Essen Sensitive linjasta vain putsaria, kasvovettä ja kosteusvoidetta.

- Vältä liian hoitavia ja ihoa aktivoivia tuotteita sekä ihon liiallista hoitamista, hankaamista ja pesemistä. 

- Säännölliset kasvohoidot osaavalla ammattilaisella

- Kasvojen lymfahieronta joko kosmetologilla tai kokeile itse kotona

- Kiinnitä huomiota myös meikkeihin. Mahdollisimman puhtaat tuotteet ja lyhyet incit.

- Kokeile maidotonta, gluteenitonta ja sokeritonta ruokavaliota (mutta älä ota stressiä siitä)

- Terveellinen, puhdas lisäaineeton ruoka ja tarvittaessa lisäravinteet. Syö mahdollisimman paljon kasviksia ja marjoja ja kokeile itse tehtyjä vihermehuja.

- . Ota käyttöön laadukkaat probiootit ja panosta suoliston hyvinvointiin

- Vältä kortisonivoiteita

- Vältä stressiä!!

 

Oletko sinä kärsinyt joskus perioraalidermatiitista? Onko sinulla jakaa vielä jotain hyviä vinkkejä sen hoitoon?

 

 

Päivän meikki: Demure

Päivän meikki: Demure

Esittelyssä Whamisan Organic Flowers BB pact

Esittelyssä Whamisan Organic Flowers BB pact